Tiedotteemme koronarajoituksista 19.1.2020

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on maanantaina 5.1.2021 antanut Kanta-Hämeen yleisötilaisuuksia ja kokouksia koskevan päätöksen, jolla tällä hetkellä voimassa oleva tilaisuuksien kokorajaus 10 henkilöä jatkuu 31.1.2021 asti. Kanta-Hämeen pandemiaryhmä on lisäksi antanut oman suosituksensa rajoitusten kiristämisestä ja ulottamisesta 15.2.2021 saakka. Näiden pohjalta Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n hallitus on päättänyt seuraavista toimenpiteistä, jotka astuvat voimaan to 21.1.2021.

  1. Hämeenlinnan ja Lammin uimahallit ja Liikuntahallien hallinnoimat kuntosalit pidetään suljettuina 15.2.2021 asti.
  2. Liikuntahallien sisäliikuntatilat, jäähallit, palloiluhalli sekä koulujen liikuntasalit ilta- ja viikonloppukäytön osalta pidetään suljettuina 15.2.2021 asti. Myös alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta keskeytetään tilapäisesti.
  3. Seurojen kuukausivuokratut suljetaan 15.2.2021 saakka.
  4. Liikuntahallien järjestämät lasten ja nuorten liikuntaryhmät keskeytetään toistaiseksi.
  5. Liikuntalukkari-toiminta keskeytetään toistaiseksi.
  6. Liikuntahallien järjestämät työikäisten ja eläkeläisten sisäliikuntaryhmät pysyvät keskeytettynä toistaiseksi.
  7. Halliyleisöluistelu, Megajumppa ja Lavis pysyvät keskeytettynä toistaiseksi.
  8. Jalkapallon tekonurmikenttä pidetään auki toistaiseksi. Harjoitustoiminnalta edellytetään tiukkojen turvamääräysten ja –etäisyyksien noudattamista sekä toiminta suositellaan jaettavaksi enintään 10 hengen ryhmiin.
  9. Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille. Joukkueurheilun osalta harjoitusmahdollisuudet turvataan aikuisten kahden ylimmän sarjatason (ml. jalkapallon Kakkonen) joukkueille sekä valtakunnallisia sarjoja pelaaville A-, B-, ja C-junioreille niissä lajeissa, joissa kilpailukausi on käynnissä. Harjoittelun on tapahduttava pienryhmissä, kunnes sarjatoiminta käynnistyy. Seuroilta edellytetään ehdotonta turvamääräysten, turvavälien ja hygienian noudattamista. Mikäli rikkomuksia havaitaan, keskeytetään toiminta välittömästi.
  10. Hämeenlinnan Urheilupuiston ulkojää ja ladut Pullerilla sekä Kaurilan kentällä ovat käytössä normaalisti sään niin salliessa.
  11. Hämeenlinnan Liikuntahallien tilat ovat päivisin koulujen liikunnanopetuksen käytössä. Käytössä tulee huomioida koulujen omat ohjeistukset.
  12. Liikuntahallit järjestää kuitenkin ohjattua maksutonta toimintaa ulkona alle kymmenen hengen pienryhmissä erillisen ohjelman mukaisesti. Tarjolla on mm. ohjattua lumikenkäilyä, sauvakävelyä, toiminnallista harjoittelua sekä ulko- ja virtuaalijumppia. Tarkka ohjelma on luettavissa nettisivuiltamme.