Uimahallien ja jäähallien avautuminen

Poikkeusolojen päättyessä Hämeenlinnan uimahalli avautuu elokuun alussa ja Lammin uimahalli syyskuun alussa. Jäähallin jäälle pääsee heinäkuun lopussa Jääliikuntakeskuksen avatessa ovensa. Liikunnanohjauksen kauden 2020-2021 toimintaesite on myös nyt julkaistu internetsivuillamme täällä.

Hämeenlinnan uimahalli avautuu koronasulustaan jälleen normaalein aukioloajoin maanantaina 3.8.2020. Ajankohta sijoittuu noin kahta viikkoa normaalia syyskauden avausta aikaisemmaksi. Lammin uimahalli puolestaan avautuu normaalin aikataulunsa mukaisesti ja normaalein aukioloin syyskuun alussa tiistaina 1.9.2020. Uimahallien rannekkeiden voimassaoloaikoja on automaattisesti pidennetty koronasulun ajalta.

Jäähallien jäiden teko aloitetaan normaalin aikataulun mukaisesti ja ensimmäisenä käyttäjille avautuu Jääliikuntakeskus Hakio maanantaina 27.7.2020. Pohjantähti Areena ja Metritiski Areena puolestaan avautuvat elokuun aikana.