Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n hallitus on valinnut uuden toimitusjohtajan

Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Hannu Hämäläisen. Päätös tehtiin hallituksen kokouksessa perjantaina 8.8.2025. Hämäläinen aloittaa tehtävässään lokakuussa.

Hallituksen mukaan valinta on merkittävä askel Liikuntahallien toiminnan jatkuvuuden sekä kehittämisen kannalta. Hannu Hämäläinen tuo tehtävään vahvaa osaamista ja syvää paikallistuntemusta, joka tukee yrityksen strategisia tavoitteita ja sen roolia elinvoimaisena toimijana.
Hänellä on pitkä kokemus vastuullisista johtotehtävistä painottuen strategiseen kehittämiseen, asiakaskokemuksen vahvistamiseen sekä laaja-alaiseen yhteistyöhön eri käyttäjäryhmien kanssa. Hämäläinen on työskennellyt muun muassa Hyvigolfin toimitusjohtajana sekä Melonta- ja soutuliiton toiminnanjohtajana. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Yhtiön hallitus painotti valinnassaan strategista johtajuutta, taloudenhallintaa sekä kykyä kehittää liikuntapalveluita kaupunkilaisten muuttuvien tarpeiden mukaan. Hallitus arvosti erityisesti Hämäläisen näkemystä palveluiden saavutettavuuden ja yhteisöllisyyden edistämisestä, sekä hänen vahvaa osaamistaan Liikuntahallien toimintaan liittyen.

Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy on Hämeenlinnan kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö, joka vastaa kaupungin liikuntapalveluiden tuottamisesta ja liikuntapaikkaverkoston ylläpidosta. Yhtiö hallinnoi laajaa infrastruktuuria, uimahalleista ja jäähallista kuntosaleihin ja kenttiin, ja sen toiminta tukee kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja arjen aktiivisuutta. Yhtiön tytäryhtiöitä ovat Hämeenlinnan Jäähalli Oy ja Hämeenlinnan Palloiluhalli Oy.

Toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa yhtiön strategista ja operatiivista toimintaa, vastata sen kehittämisestä ja huolehtia palveluiden laadusta hallituksen linjausten mukaisesti.

Yhtiön hallitus haki uutta toimitusjohtajaa sekä suorahaun että julkisen haun kautta. Hakijoita ja tehtävästä kiinnostuneita oli useita kymmeniä.

lisätiedot:
Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy, hallituksen puheenjohtaja
Kari Salminen
kari.salminen@patria-rakennus.fi
puh. 0445040310
www.liikuntahallit.fi